tietoa palveluista

Palvelut

Esteettinen hammashoito

Esteettisellä hammashoidolla pyritään parantamaan suun ja hampaiden ulkonäköä. Luonnollisen kaunis ehjä hammasrivistö vapauttaa hymyilemään ja samalla se myös motivoi pitämään huolta suun yleisestä hyvinvoinnista.

Mitä esteettiseen hammashoitoon kuuluu?

Esteettinen hammashoito on laaja kokonaisuus, johon kuuluu sekä isoja että pieniä toimenpiteitä. Jo millin sadasosan viilaaminen etuhampaan kulmasta voi olla elämää mullistava esteettinen hoito. Isompiakin muutoksia saadaan aikaan turvallisilla ja kivuttomilla menetelmillä.

Esimerkiksi tummuneita tai laikukkaita hampaita voidaan vaalentaa turvallisesti ja luotettavasti Enlighten hampaiden valkaisulla. Tulokset ovat takuuvarmoja ja pitkäkestoisia. Pelkällä hampaiden valkaisulla saadaan aikaan ihastuttavia tuloksia – usein pienempiin hampaiden asentovirheisiinkin voi riittää pelkkä valkaisu.

Esteettistä hammashoitoa voidaan toteuttaa myös laminaattien, oikomishoidon ja laajempien purennankuntoutuksien avulla. Hoito on aina yksillöllistä ja vaatii tarkkaa suunnittelua hammaslääkärin kanssa.

Tarjoamme maksuttoman esteettisen hammahsoidon arvioinnin. Käynnin aikana käymme läpi eri vaihtoehtoja ja juttelemme toiveista sekä tavoitteista. Käynti ei velvoita mihinkään mutta on hyvä tapa aloittaa matka kohti unelmien hymyä.

Hoidon kulku

050 529 0969

Hammaslääkärin PÄivystys

soita kun tarvitset apua